Koskenniskan kesäteatteriKesäteatterialue sijaitsee aivan Halkian kosken äärellä (Mustijoki) osoitteessa Halkiantie 24, 07190 Halkia. Kivistöllä harjoitteleva Koskenniskan kesäteatteri esiintyy kesäteatterilla vuosittain juhannuksen molemmin puolin. Kesäteatterialuetta hyödynnetään myös esim. lastenkonsertteihin ja elokuvailtoihin. Teatterista meidät tunnetaanMonet varmasti tietävät ja tuntevat PPNS:n näytelmistä. Teatterin tekeminen on kuulunut vahvasti Pornaisten pohjoisen nuorisoseuran toimintaan aina perustamisvuosista alkaen. Kivistön näyttämöltä on nähty monet kansalliset merkkiteokset Pohjalaisia ja Nummisuutareita myöten. Kun iltamakulttuuri vielä kukoisti, saatettiin samana vuonna valmistaa 5-6 pikkunäytelmää ja vielä pari koko illan esitystä. Pienemmät esitykset tehtiin seuran omalla porukalla, isoissa näytelmissä on ollut ohjaajina ammattilaisia.
Vuonna 1961, kun seura täytti 50 vuotta, heräsi ajatus ulkoilmanäytöksistä. Niinpä kesällä -61 nähtiin Taka-Seppälän pihalla ensimmäinen PPNS:n kesäteatteriesitys: Lauri Haarlan Keinumorsian. Esitys oli hyvä ja sai innostuneen vastaanoton. Tästä lähtien kesäisin alettiin esittää näytelmiä talojen pihapiireissä ja Kivistön rannassa. Vuonna 1977 rakennettiin vanhan sahan alueelle, aivan Halkian kosken partaalle Koskenniskan kesäteatterialue. Aluetta ja rakennuksia on vuosittain paranneltu ja kunnostettu sekä rakennettu lavasteita senhetkiseen näytelmään sopiviksi. Nyt alueella on kulissirakennuksia, äänentoistolaitteet, uudistettu katsomo sekä tilava parkkipaikka. Koskenniskalla esitetyt näytelmät ovat olleet muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kotimaisia kansannäytelmiä tai uudempia kesäteatterille kirjoitettuja. |