Yönäytös Koskenniskan kesäteatterilla.

Keskiviikko 7.9.2011 klo 15:16 - Asta Tervo

PPNS:n esittämä Prinsessa-elokuva Yönäytöksenä onnistui mielestäni hyvin.
Päätökseni lähteä ko. tapahtumaan kypsyi kypsymistään pimeän tullen, olihan tämä harvinainen kokemus ulkoilmassa ja syyspimeällä katsoa elokuvaa ja vielä kotimaista. Mietin kyllä kulkua autolta näytöspaikalle etukäteen että miten sitä siellä kompuroi pimeässä mutta kaikki oli järjestetty hienosti, auton valokiilassa oli hyvä kävellä.  Prinsessa-elokuva.jpg
Vapaaehtoinen maksu 8€ portilla ja popcornia iso mukillinen ja eikun istumaan ja odottamaan elokuvan alkua. Valot sammutettiin ja esitys alkoi. Mahtava tunne istua pimeässä kostean lämpimässä syysillassa ja valot vain valkokankaalla. Sivuääniä ei kuulunut mistään, itsekkin yritti syödä popcornini varoen liikaa rouskuttamatta. Elokuva oli hyvä mutta parhainta oli  kuitenkin esittää suomalainen elokuva ulkoilmassa syyspimeällä. Toistan vielä, että tehkää tästä perinne esittää joku suomalainen elokuva syksyisin ulkoilmassa ja samassa paikassa (joku hauskakin esim. Simpauttaja tai joku vastaava)

Ainoa huono puoli on penkeissä jotka ovat melkein maan tasalla. Näin ikääntyneillä alkaa olla monenlaista vikaa jaloissa ja selässä joten on vaikea päästä ylös jos polvet on leuassa. Tämä verottaa monen tuloa katsomaan näytöksiänne mitä olen keskustellut iäkkäämpien kanssa.

mutta KIITOS PPNS:lle onnistuneesta tapahtumasta ja Onnea  jatkossakin vireälle nuorisoseuralle.

Terveisin
Asta Tervo
syntyperäinen pornalainen
ja halkialainen

 

Kuva on otettu ennen elokuvayleisön saapumista.

Avainsanat: yönäytös, koskenniskan kesäteatteri, Prinsessa, elokuva

Pesiksen turnausvoitto kotiin!

Tiistai 6.9.2011 klo 23:32 - Heikki Peisa

pesis2011.jpg

PPNS:lle pesäpallon turnausvoitto.

 

Lauantaina 3.9.2011 järjestetty Etelä-Hämeen ja Uudenmaan nuorisoseurojen avoimen pesäpalloturnauksen voitto meni tiukkojen vaihteiden jälkeen Pornaisten Pohjoiselle Nuorisoseuralle (PPNS). Turnaukseen osallistui kolme joukkuetta (Askolasta, Mäntsälästä ja Pornaisista). Paikallista järjestelyistä vastasi Askola Urheilijat. Turnaus alkoi yksinkertaisella sarjalla ja päättyi huikeaan finaaliin, jossa tänä vuonna sata vuotta täyttävä PPNS voitti Mäntsälän joukkueen juoksuin 7-5. PPNS:n joukkueessa pelasivat (kuvassa vasemmalta lukien: Jouni Kanervo, Joonas Kareinen, Elias Kaven, Heikki Peisa, Vesa Vilkman, Timo Vilkman, Lauri Kiiski, Mika Holm ja Toni Toivanen)  Kuvaaja Risto Kalliojärvi

Avainsanat: pesis, Askola, turnaus

Kesäsirkus 2011 -leiri

Lauantai 20.8.2011 klo 21:56 - Eija Kainulainen

KESÄSIRKUS 2011 -LEIRI

15.6.2011 puolilta päivin Inkoossa, Kavalahden leirikeskuksessa n. 15 henkilön joukko hääräili siellä täällä leirialueella ja pian alkoi nurmikentälle kohota jotain paksusta sinipunaisesta pressusta - sehän oli ihkaoikea sirkusteltta!
Oli alkamassa Kesäsirkus 2011 -leiri. Klo 15 paikalle saapui bussi kyydissäänsirkusleiri01.jpg n. 50 leiriläistä eri puolilta Uuttamaata. Leiriläiset olivat hieman jännittyneitä, nälkäisiä ja ennen kaikkea innoissaan alkavasta leiristä.
Välipalan jälkeen leiri avattiin virallisesti ja lippu nostettiin salkoon. Käytiin läpi leirin sääntöjä sekä paikkoja, jaettiin leiriläiset ryhmiin ja pystytettiin teltat. Muutama leiriläinen majoittui päärakennus Lassilassa.
Leiriläisten ehdottomasti tärkein kysymys oli "Koska kioski on auki?"! Hyvänä kakkosena kysyttiin uimisesta ja saunomisesta.
Ensimmäisen leiripäivän iltanuotio sytytettiin sateesta huolimatta, makkarat sekä leivät ja mehut nautittiin saunan terassilla. Illanvietossa esiteltiin ryhmät tunnuksineen, opeteltiin yhteislaulu Aaluette ja laskettiin lippu salosta. Iltatoimien jälkeen leirillä alkoi hiljaisuus klo 23.

Seuraavana aamuna kaksi tuntia ennen virallista herätystä aamuvirkku ohjaaja nousi ylös ja katsoi Lassilan ikkunasta ulos. Hänen oli hieraistava silmiään kahdesti ja tarkistettava kellostaan aika - kyllä, kello oli vasta 6, mutta teltta-alueella ensimmäiset leiriläiset jo kirmasivat täydellä teholla ja täysillä desipeleillä! Oli paikallaan kerrata ohjeet hiljaisuudesta ja niin unisimmat saivat jatkaa uniaan klo 8 asti. Herätyksen jälkeen tehtiin aamutoimet, syötiin aamupala ja ryhmäkohtaisesti hoidettiin keittiövuoro.
Lipunnoston jälkeen osa ohjaajista meni sirkuskoulutukseen, leiriläiset saivat ohjeita valtakunnalliseen Majanrakennuskilpailuun ja osallistuivat ryhmittäin työpajoihin. Niissä harjoiteltiin sirkuskouluttajien johdolla erilaisia sirkustemppuja: ilma-akrobatiaa kankaalla, köydellä, trapetseilla. Tasapainoilua rolabolalla, yksi-pyörällä, puujaloilla, pallolla. Jonglöörausta palloilla, lautasilla, flowerstickeillä. Flowerstickit jokainen askarteli itse.
Lounaan jälkeen oli riemun paikka - KIOSKI AUKESI!

sirkusleiri02.jpgTorstain kohokohta oli leirikaste eli uikkarit päälle ja huivi silmille. "Iik, ääk, hirveää, yök, en mä, mitä tää on, ällöttävää" - muutama kommentti kastematkan varrelta. Tunnusteltavana oli leijonan mätä silmä, matoja liemessä ja muta/ruokamössöstä piti löytää lusikka. Käveltiin sirkuseläinten jätöksillä, maisteltavana oli leijonan ruokaa tai pingviinin keittoa, lopuksi kontattiin vuotavan sillan ali. Lämmin sauna sekä uinti odottivat leirikasteen selvittäneitä.

Perjantain leiriohjelma noudatteli tuttua kaavaa. Päivällä järjestettiin leiriolympialaiset lajeina muunneltu mölkky, pullojen kaato jalkapallolla, pallojen heitto ämpäreihin. Vesisade sotki olympialaisia siinä määrin, että siirryimme sirkusteltalle heittelemään tikkoja ilmapalloihin. Lajeista Ugandalainen toukka siirrettiin päätöspäivälle. Illalla sirkusteltassa järjestettiin disco.


Lauantaina heti aamusta oli jonkun verran jännitystä ilmassa ja perhosia vatsassa - Suuri sirkusnäytös alkaisi klo 18!
Päivällä viimeisteltiin majoja, rastiradalla oli mm. kasvomaalausta, sirkustarinan keksimistä, tasapainoilua ja ilmapallojen muotoilua.
Suuren sirkusnäytöksen kenraaliharjoitus onnistui hyvin.
Näytökseen saapui n. 60 vierasta, tarjolla oli pullaa, mehua, kahvia, teetä ja sirkusteeman mukaisesti popcornia.
Kun sirkusnäytöstä seurasi, suuret tunteet nousivat pintaan - VAU, miten hienoja esityksiä jokainen leiriläinen oli opetellut ohjaajien kanssa vain muutaman leiripäivän aikana!

Sunnuntai 19.6.2011 valkeni aurinkoisena, tunnelma oli hieman haikea, päättyisihän leiri tänään.
Ohjelmassa oli omien tavaroiden pakkausta ja telttojen kasausta. Leirin yleiset paikat siivottiin ryhmäkohtaisesti.
Sirkusleirin päättäjäisiin kokoonnuttiin leirinuotiopaikalle. Ugandalainen toukka -kisa käytiin läpi, jaettiin sirkusdiplomit ja olympialaisten palkinnot, erityissuorituksista leirin aikana sekä majanrakennuksesta palkittiin myös.
Lounaan ja kioskiostojen lomassa moni leiriläinen vaihtoi puhelinnumeroita keskenään myöhempiä kesätapaamisia ajatellen. Oli syntynyt uusia ystävyyssuhteita sirkustelun ja kaiken muun kivan leiritoiminnan aikana.

Kiitos kaikille sirkusleiriläisille ja kiva kun olit mukana - Aaluette! 

Avainsanat: sirkus, kesä2011, Inkoo

TouhuAamupäivän pihasiivoustalkoot

Keskiviikko 4.5.2011 klo 9:00 - Eija

3.5.2011 Touhuaamupäivä ohjelmassa pihansiivoustalkoot. touhuaa-pihasiivous2-11.jpg

Kivistön etupiha tuli haravoitua ja lapset keräsivät kävyt keinujen alta. Roskiakin vähän löytyi. Koleassa kevätsäässä oli hyvä puuhata niin tuli lämmin. Huhkimisen jälkeen menimme ansaitulle kahvi- ja mehutauolle sisälle, tarjolla oli myös sämpylöitä ja donitseja.

Kiitos isoille ja pienille talkoolaisille!

touhuaa-pihasiivous3-11.jpg

Vappupicnic

Sunnuntai 1.5.2011 klo 18:01 - Susanna

On Vapun päivä - nauttikaamme kaikki siitä.

Kerhojen Päättäjäiset + Vappupicnic

Aloitimme kerhojen päättäjäiset teatterikerholaisten näytelmällä koulukiusaamisesta. Näytös sai meidät kaikki ajattelemaan sitä, että kaikki mukaan leikkeihin - yksin ei ole kiva olla.

Sitten avautui Sirkus!touhuaamupva.jpg

Touhuaamupäiväläiset esiintyivät sirkushevosina ratsastaen hurjasti pitkin esterataa. Tämän jälkeen 4-5v TempoaTenaviin musiikkiliikuntaryhmäläiset esittivät menevän kappaleen "Töihin sirkukseen". Oli nuoralla tanssia, pallolla jonglöörausta sekä miekan nielentää. Sitten loimme Juhlatuulta kaikkiin eli oli yhteislaulun/-leikin aika - Juhlatuulella. Ohjelma jatkui tämän jälkeen 1-4v. TempoaTenaviin ryhmän kahdella sirkuskoiraesityksellä. Ensin sirkuskoirat tekivät kottikärrykävelyä, renkaan läpi kuperkeikkoja sekä ihmiskiipeilyä. Toisessa esityksessä pienet tempoatenaviin.jpgja isot koirat esittivät mm. haukkumista, kävelyjä sekä hännänheilutusta. Kunnon sirkusmeininkiin päästiin vielä ennen "taukoa", kun Peltolan sisarukset esittivät meille yksipyöräisellä ajelua sekä ihmispyramideja.

Tauon aikana lapset pääsivät vanhaan malliin etsimään kiiltokuvia, joita oli piiloiteltu pitkin salin seiniä ja tolppia.

eiffel.pngOhjelma päättyi ohjaajien sirkusesitykseen.

Suurkiitos kaikille ohjaajille ja kerholaisille. Ensi syksyllä taas tavataan. Aurinkoista ja mukavaa kesää!!!

Avainsanat: vappu, kerhojen päättäjäiset

Marianpäivän ulkoilutapahtuma

Tiistai 5.4.2011 klo 23:00 - Marjaana Virkkala

Sunnuntaina 27.3.  autoon pakattiin topatut lapset, pulkat, liukurit, makkaranpaistotarpeet sekä tietysti aurinkolasit. Suunnaksi otettiin Halkia, jossa PPNs järjesti perinteisen Marianpäivän ulkoilutapahtuman. Ensimmäisenä meidät varustettiin ohjeilla sekä tapahtumapasseilla. Viisivuotiaamme päätti aloittaa poniratsastuksella, ja saikin allensa ahneen menopelin nimeltä Viikari! Sen jälkeen suunnistimme lasten tehtäväradalle, jossa mentiin mm. tuhatjalkaiskävelyä, heiteltiin käpyjä ja selviydyttiin hämähäkin seitistä. Sokerina pohjalla koko perhe osallistui käsveskan heittokisaan. Kisassa ei sentään heitelty Louis Vuittonia, mutta välineurheilua tämä tuntui silti olevan (vai kuuluuko sivulauseessa selityksen makua).. Tapahtumapaikalla tungeksi yllättäen joukko miehiä odotellen heittovuoroa ja lajia oli ilmeisesti harjoiteltu, koska voitto lankesi yli 20 metrin heitolla!

Kivistön sisällä tarjoiltiin taivaalliselta tuoksuvaa hernerokkaa ja myytävänä näytti olevan muitakin herkkuja. Hieman harmitellen päätimme kuitenkin reippailla Mustijoen varren maisemareittiä makkaranpaistopaikalle. Aurinkolasit olivat tarpeen, hanget hohtivat ja matka taittui mukavasti pulkkaa vetäen  vaikka tuuli välillä tuiversikin. Nuotiolla paistettu makkara maistui herkulliselta kävelyn ja mäenlaskun jälkeen.

Posket punaisina ja savulta tuoksuen taivalsimme takaisin Kivistölle, jonne palautimme tapahtumapassin, joka toimi samalla arvontalipukkeena. Vaikka onnetar ei tällä kertaa suosinutkaan arvonnassa eikä käsveska lentänyt voitokkaasti, tunsimme olomme voittajiksi palattuamme kotiin muistorikkaan ulkoilupäivän jälkeen. Kiitos järjestäjille hienosta päivästä!

 

 

Lue lisää »

Tempoa Tenaviin

Perjantai 11.3.2011 klo 6:49 - Susanna

Tempoa Tenaviin 1-4v ryhmä on selkeästi löytänyt paikkansa PPNs:n toiminnassa. Ryhmä on ollut täysi jo yli vuoden ja halukkaita löytyy edelleen. Uusien ohjaajien avulla voisimme tarjota iloista musiikkiliikuntaa suuremmallekin joukolle. Joten, jos lauleskelu ja liikkuminen lapsesi kanssa kiinnostaa, niin ota yhteyttä - kurssien vetäminen on hauskaa, usko pois.

Lue lisää »

Laskiaislaskut

Torstai 10.3.2011 klo 23:00 - Susanna

laskiais-11-idit.jpgTouhuAamupäiväläiset saivat iloisen vastaanoton Vuorien pihamaalla laskiaistiistaina 8.3.2011. Nuotio oli jo valmiina, ilma oli mukavan leuto ja suht tuuleton. Ei kun pulkka kainaloon ja mäkeen. Keli oli ihanan liukas. :o)

Mukana mäessä oli niin lapset kuin äiditkin. Äidit tyytyivät pulkkaan. Lapsilla laskiais-11-mkeen_mars.jpgmenopeleinä oli niin liukurit kuin pulkat ja stiigat. Tunnelma oli avoin ja rento.

Mäessä energian tuhlattuamme suunnistimme nuotiolle. Makkarat paistoon ja massut täyteen. Jälkkäriksi Mari oli paistanut meille laskiaispullat - pullat ilman kermavaahtoa. :o) Näin haalarit ja hanskat säilyivät puhtaampina. :o)

laskiais-11-savuinen_notski.jpgSuur-kiitos Vuoren perheelle!

Astangajoogakurssi

Sunnuntai 27.2.2011 klo 22:16 - Tea

Aurinkotervehdys!

Pornaisten Pohjoinen Nuorisoseura ry järjesti Astanga- joogakurssin  25.-27.2. osana PPNS:n 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Kurssin tasoja  oli tarjolla kolme: alkeet, alkeisjatko ja jatkotaso. Kaikissa ryhmissä oli innokkaita "joogeja".

Alkeiskurssi on kuusihenkiseltä ryhmältä nyt takana. Kolmena päivänä, puolitoista tuntia kerrallaan viäntyilyä ja kiäntyilyä uusiin asanoihin. Pisti välillä ihan vihaksi, kun tunsi itsensä niin jäykäksi!
tea-yoga.jpg
Ährätessäni matolla, ihastelin miten vetäjä, Tea Jääskeläinen tapui  aivan mahdottoman näköisiin asentoihin. Kauankohan itsellä menisi, että onnistuisi hartiaseisonnassa tai saisi aikaiseksi oikein rytmitetyn "uutsai" kurkkuhengityksen?  En tiedä, enkä luovuta , koska joka tunnin jälkeen olo oli aivan mahtava! Kroppa tuntui vetreältä ja mieli kevyeltä.  Tämä ei jää tähän...vaikka reisiin sattuu. Sen verran taisin lajiin hurahtaa.

Tea Pohjoispuro

Avainsanat: astanga, jooga, yoga,

TenavaTanssit

Perjantai 4.2.2011 klo 21:34 - Susanna

Hei kaikille,

aloittelen tässä elämäni ensimmäistä blogia. Tai näillä sivuilla se taitaa olla enemmänkin tarinakansio menneistä tapahtumista. Nyt aloitamme siis TenavaTansseista.

Lue lisää »

Avainsanat: TempoaTenaviin, TenavaTanssit, disco